Jenni Kallio

Jenni Kallio on erityisluokanopettaja, Essential Motion -ohjaaja, koululaishieronnan ohjaaja sekä neuropsykiatrinen valmentaja, jolla on yli 20 vuoden kokemus opetusalalta. Hänen luokassaan on vuosien varrella ollut oppilaita esikouluikäisistä lukiolaisiin. Kallio on työskennellyt myös Intiassa Suomi-koulussa sekä Montessori-koulussa USA:ssa. Tällä hetkellä hän opettaa yläkouluikäisiä nuoria.

− Olen ollut jo pitkään kiinnostunut koulun kehittämisestä ja uusista menetelmistä. Minulle on tärkeää huomioida oppilas yksilönä, mutta samalla tukea yhteisöllisyyttä. Lapset ja nuoret etenevät omaan tahtiinsa ja osallistuvat aktiivisesti oman opiskelunsa suunnitteluun. Tavoitteena on saada jokaisesta esiin hänen oma potentiaalinsa. Luokassani tehdään paljon erilaisia projekteja, joissa oppilaat saavat työskennellä toiminnallisin menetelmin.

Jenni Kallio osallistui nelivuotiseen Essential Motion -koulutukseen vuosina 2007–2011. Hän on aktiivinen joogaharrastaja. Liike ja siihen liittyvä meditaatio ovat iso osa hänen omaa kehotietoisuuttaan. Kallio on tuonut kehotietoisuusharjoitukset osaksi oppilaidensa arkea.

− Luokassani ei ole perinteisiä pulpetteja vaan pyöreät pöydät. Lisäksi meillä on jumppapallo, satulatuoleja sekä tuoleille asetettavia nystyrätyynyjä, jotka aktivoivat oppilasta. Erityisen suosittu on keinutuoli, jota on jouduttu jo moneen kertaan korjailemaankin! Oppimista voidaan tehostaa monin tavoin. Monilla oppilaillani on haasteita tarkkaavaisuuden tai keskittymisen kanssa. Heidän kanssaan on tärkeää, ettei liikkumista turhaan rajoiteta. Pienillä yksityiskohdilla luokasta saadaan viihtyisämpi ja samalla oppilaita voidaan tukea heille soveltuvin keinoin.

Luokassa opiskelee n. 13–15 nuorta, mutta oikeastaan koskaan kaikki eivät ole kerralla paikalla. Esimerkiksi viime vuonna luokassani oli yleensä 6–7 oppilasta. Oppilasmäärä riippuu täysin tunnista, ja joinakin vuosina erityisoppilaita on enemmän. Tilanne vaihtelee. Kehotietoisuusjuttuja voi tehdä kaikenkokoisissa ryhmissä. Yhden oppilaan kanssa voi tietysti antaa yksilöllisempää ohjausta, ja silloin voidaan esimerkiksi laukaista tunnelukkoja. Isomman porukan kanssa voi tehdä vaikkapa liikeilmaisuharjoituksia. Joskus vien oppilaat ulos, että he pääsevät enemmän liikkeelle. Levoton oppilas voi juosta pari kertaa koulun ympäri tai tehdä muutaman punnerruksen. Sillä on hyvä vaikutus päivän sujumiseen. Oppilaan ei myöskään tarvitse erikseen kysyä lupaa, jos hän kokee tarvetta liikkua.

Varsinaisiin kehotietoisuusharjoituksiin oppilaat ovat suhtautuneet hyvin myönteisesti, ja hyvää palautetta on tullut myös huoltajilta. Vaatii tietenkin rauhallista etenemistä, kun menetelmiä ottaa käyttöön uusien oppilaiden kanssa. Etenen oppilaiden aikataulussa ja heidän ehdoillaan. Rentoutusharjoitukset ja mielikuvamatkat ovat hyviä keinoja tuoda kehotietoisuutta luokkatilanteeseen. Luokastani löytyy jumppa-alustoja tätä tarkoitusta varten. Rentoutusten avulla opetellaan rauhoittumaan sekä aistimaan omaa kehoa ja sen tuntemuksia.

On erittäin tärkeää, että nuori saa kokea olevansa hyväksytty ja turvallisessa ympäristössä, jossa on lupa ilmaista itseään. Ryhmäytyminen ja luottamuksellisen ilmapiirin luominen vaatii monesti aikaa. Ryhmädynamiikka vaihtelee, ja pakka menee helposti sekaisin, jos ryhmään tulee uusi oppilas. Nuorelle on tärkeää, ettei joudu naurunalaiseksi. Toisinaan oman luokan voi sulkea omaksi turvalliseksi maailmakseen laittamalla vaikka verhot kiinni. Tämä helpottaa ilmaisunvapautta. Tutussa ja turvallisessa ryhmässä voidaan tehdä myös liikeimprovisaatioita vaikkapa piirissä seisten. Vilkkaat ja aktiiviset oppilaat lähtevät helposti mukaan tällaisiin juttuihin, ja samalla he ikään kuin näyttävät mallia ja rohkaisevat niitä hiljaisempia ja arempia tulemaan esiin omana persoonanaan. On todella palkitsevaa nähdä, miten vetäytyvä oppilas alkaa vapautua ja luottaa itseensä ja ympärillä olevaan ryhmään! Ryhmähengen luominen on kaiken perusta.

Monet kasvavat nuoret, etenkin pojat, ovat aktiivisia ja hyvin fyysisiä. Heille on usein ominaista fyysisen kontaktin hakeminen ja keskinäinen nahistelu. Joitakin vuosia sitten minulla oli porukka, jossa oli useampi keskittymisen haasteita omaava oppilas. Heidän kanssaan hierontamenetelmät olivat kovassa käytössä. Jos taas ei ole tottunut kosketukseen, rentoutusharjoitukset ovat hyvä lähtökohta kehotietoisuusharjoituksille.  Tunnilla voidaan varsinaisen opiskelun ohella keskustella, liikkua yhdessä, kuulostella kehon aistimuksia tai tehdä jotain luovaa, kuten muovata savea, maalata tai kirjoittaa.

Jenni Kallion oppilailla on mahdollisuus saada myös Essential Motionissa käytettävää yksilöohjausta, jos tarve vaatii. Koulussa syntyy ajoittain esimerkiksi tilanteita, joissa jollakulla ”kiehahtaa”. Kun oppilas luottaa opettajaansa, hän saattaa hakeutua tämän luokse, ja avustaja voi sillä välin työskennellä muun ryhmän kanssa. Jo muutamassa minuutissa akuutein tunne voi olla purettu, ja sen jälkeen on helpompi palata luokkaan ja keskittyä taas koulutyöhön. Asian käsittelyä voidaan jatkaa myöhemmin, jos sille ilmenee tarvetta. On tärkeää, että voimakkaat tunteet voidaan purkaa turvallisesti. Kiukku tuntuu koko kehossa, ja silloin on hyvä oppia kanavoimaan sitä ilman, että aiheuttaa vahinkoa.

− Jokaisella on syynsä toimia, kuten toimii. Kuohahduksen jälkeen pyritään suuntaamaan katse tulevaan, siihen, miten tästä mennään eteenpäin. Nuorelle on tärkeää kokea, että hän tulee kuulluksi ja nähdyksi eikä hänen tunteitaan yritetä tukahduttaa. Viha ei ole ainoa tunne, joka kaipaa toisinaan käsittelyä. Joskus oppilas saattaa olla jännittynyt, ahdistunut tai hermostunut. Yhtälailla näitä tunteita voidaan purkaa yhdessä. En kuitenkaan ole mikään terapeutti vaan läsnä oleva aikuinen, jonka kanssa oppilas voi olla oma itsensä kaikkine tunteineen. Lähestymistapani on voimavarakeskeinen – yritän saada oppilaan huomaamaan omat hyvät puolensa.

Entä muu työyhteisö? Miten yleisopetuksen puolella suhtaudutaan tällaisiin vapauksiin?

− Oikein hyvin. Ammatillinen yhteistyö on muotoutunut vuosien myötä, ja sitä on voitu jatkuvasti kehittää. Olen myös kouluttanut paikkakuntani opettajia kehotietoisuusasioissa, ja asenteet ovat muuttuneet ajan mittaan yhä myönteisemmiksi. Kollegoiden tuki on kaikin puolin tärkeää.

Erityisopetuksen ryhmissä on mahdollisuus kohdata oppilaita yksilöllisemmin kuin yleisopetuksen luokissa, joissa saattaa olla reilusti yli kaksikymmentä lasta tai nuorta kerralla. Myös opiskelutahti on yleisopetuksen puolella kovempi. Ryhmät ovat hyvin heterogeenisia, ja on hyvin tavallista, että erityisoppilaita integroidaan näihin ryhmiin. Miten opettaja voisi tukea esimerkiksi ylivilkkaita oppilaita parhaalla mahdollisella tavalla?

− Jos erityisoppilaan on vaikea keskittyä isossa ryhmässä, mukana on yleensä avustaja. Ison ryhmän opettajille voisin antaa sellaisen vinkin, että kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä oppitunneista toiminnallisia, antaa oppilaiden itse tehdä ja osallistua. Meillä on vanha kouluperinne, jossa vilkkaat oppilaat ovat saaneet hankalan oppilaan maineen. Heitä on totuttu kieltämään ja rajoittamaan: ”Istu paikoillasi, ole hiljaa ja kuuntele! Laita se sinitarra pois ja keskity!” Tämä taas turhauttaa oppilasta, jolla on tarve liikkua ja tehdä. Pienikin liike saattaa auttaa oppilasta keskittymään. Niinkin pieni juttu kuin kumilenkin tai sinitarrapalan näprääminen stimuloi oppilaan aivoja ja pitää hänet vireänä. Kun käsillä on tekemistä, oppiminen helpottuu ja häiriköinti vähenee.

Sini Persson

Lisätietoa Jennin toiminnasta: www.hyped.fi